EPL: ssä Mikko Lehto julkaissut artiklan talouskriisissä valtioiden budjettien leikkauksista aiheesta ja jota Paul Krugman on siitä kirjoittanut. Vaikka kirjoittaja on Viron majanduskärpeid lainmukaisten asemaan, niin minä uskon, että tässä tapauksessa oikeus Amerikasta me ja Latvia, Irlanti ja Islannin taloutta tutkinut Krugmanil. Kirjoitin siihen myös lausunnon:
Valitettavasti en ole lukenut mainitsematta jätetty artiklaa mutta luin läpi Krugmani kirjan "The Return of Depression Economics and the Crisis of 2008" http://www.amazon.co.uk/Return-Depression-Economics-Crisis-2008/dp/ 1846142393 /
ja uskon, että ymmärrän sen johtopäätökset ja arvio Viron talouteen.
Meille haluaisivat ajatella, että olemme jotenkin paremmassa kunnossa kuin Euroopassa sen talouskriisin võrdkujudeks saanut Islanti, Irlanti, Kreikka tai vaikkapa Latvian mutta se ei ole.
Tässä kirjassa tuo Krugman esimerkkejä viimeisten 30 vuoden suurimmista kriiseistä eli miten ne ovat syntyneet ja niitä yritettiin ratkaista. Meksiko, Thaimaa ja Indonesia (tarttuu vielä Etelä-Korean ja koko Kaakkois-Aasian alueen), Venäjä ja lopulta Argentiina oli kaikki samanlaisia. Ne puhkesivat rahaa devalvaation jälkeen pörsseissä panosten tekemisen jälkeen (Hong Kong onnistui heikkeni välttää, koska keskuspankki ei vastannut omaa valuuttaansa tukevia hankintoja, vaan osti sen sijaan osakkeisiin ja lyhyt müünute spekulaatiota epäonnistui) ja levisivät pörssien laskusta pankki (aiemmin lainat menivät "karille" ) ja sieltä kiinteää omaisuutta sekä tuotannon aloille. Näissä maissa oli käytössä Valuuttakatejärjestelmän eli keskuspankki takasi kiinteän kurssin toisen valuutan (tavallisesti $) ja ne eivät asuneet enimmäkseen velkaa (enintään USA). Kuitenkin he joutuivat globaalin pääoman aikakaudella ensin rahvusvaluuta hyökkäyksen ja sitten jo maasta põgeneva ulkomaalaisten uhreiksi. Tuloksena oli aktsiabörsi ja kiinteistömarkkinoiden lasku koomaan ja tietysti valtion tulot vähenevät.
Tällaisessa tilanteessa onkin poliitikoilla valita joko muuttaa valtion talousarviota pienemmäksi ja toivoa, että vähennettiin riittäviä tapoja talouden elvyttämiseksi ja tulojen lisäämiseksi. Argentiina valitsi 2002. kriisissä myös leikkaukset ja siellä kansa jäi ilman suuresta osasta pankeille antama säästöillä (ne menivät velkaantuminen ulkomaille takaisin maksamiseen, koska peso oli devalvoitu). Lisäksi leikattiin budjetteja kaikissa muissa maissa, joissa IMF on yrittänyt ratkaista talouskriisin: Venäjä, Thaimaa, Meksiko ja nyt Kreikka, Islanti ja Latvia ja Viro. Kaikki nämä maat ovat erilaisia ja niiden talouksien ongelmat ovat erilaisia, mutta IMF antaa heille lääkkeeksi koko ajan samaa neuvoja: rajaa niiden budjetteja. Aiempien maiden kokemuksista voisimme jo olla tietoisia siitä, että käprimine tekee kriisi pahenee, koska maa ei kulu, niin yksityinen sektori ei ole tilauksia, sen jälkeen ei tarvita niin paljon työntekijöitä, sen jälkeen tulevat työssäkäyvät ihmiset ajattelemaan työpaikan pelosta näiden kustannusten vähentämiseen ja lopulta on julkisen talouden leikkaukset siirtynyt kuluttajalle (valtion ja yksityisellä sektorilla) ja kukaan ei uskalla enää rahaa antaa. Tavarat jäävät seisomaan, kuluttajat vähentävät tilauksen ja yhä kärsivät myös sellaiset liiketoimintasuunnitelmat ja yritykset, jotka muuten olisivat selviytyneen -10 tai -20% liikevaihdon laskua, mutta -30% joita on jo liikaa.
Kaiken kaikkiaan saamme hankittavat pois peloteltu kuluttajat ja itseään välein piitsutava leikkauksista. Kussakin tasolla nähdään, että lasku on tarkoitus korvata näiden kustannusten vähentämiseen. Näin ollen julkisen -6% leikkaus antaa pois peloteltu kuluttajien ja lopettanut toimintansa yrityksiin ei 0 tase talousarvion alkuperäisestä tullinalennuksessa toivottiin, vaan jälleen alijäämäinen talousarvio, koska verotulot ovat vähentyneet. Sen jälkeen mennään uudelleen leikkaamaan, että ensi kerralla 0 saldo saada ja kaikki toistuu jälleen. Tulos on jälleen alijäämäinen budjetti (Viro vuodesta 2008. Lähtien).
Sikäli kuin rohkenen Krugmani ajatuksia tässä tulkinnassa, hänen ratkaisu olisikin leikkauksista sijaan ihmisissä luottamusta aiheuttaminen, että he eivät alkaisi huolehtia niiden olevan rahan puutteesta (halu kerätä) ja on valmis tekemään samoin kuluja kuin aikaisemmin. Sen voi tehdä monella tavalla: verotuksen muutosten ja keskuspankin säänneltyjen korkoineen. Viro on yrittänyt veronkorotusten saavuttaa tulojen nousun ja osittain se on onnistunut, mutta meillä ei ole elpymisen valmiudet lainojen korkoa alentaa, koska pankit ovat toisella puolella Itämerta. Jos talouskriisi tulee epäluottamuksen kriisiksi eli markkinatoimijat eivät ole varmuutta toisen osapuolen lupauksiin (alv nostetaan 7 päivää etukäteen, eläkejärjestelmistä jäädytetään 1,5 vuotta) ei ole hyötyä 30 miljoonalla kruunulla ostettu OECD jäsenyydestä, koska ketään ei kiinnosta investoinnit punaisen valaisimen roolissa olevaan maahan. Toivon, ettei sanoja jotain mutta ulkomaisten investointien osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa 70 prosentin luokkaa eli suurempi kuin Irlannissa. Latviassa ja Liettuassa on meistä puolet (30% luokkaa). Jos jostain syystä ulkomainen päättää Viron investoinneista eroon, luultavasti näkisimme pois vielä suuremman laskun kuin tähän asti ollut -30% vuosineljänneksen Viro teollisuudessa (siihen olimme EU: n 27 maan joukossa "kunnioitettavia" etusijalla).
26. maaliskuuta 2010 ETV aikataulu ulkomaisten investointien osuus Viron BKT: sta
Puolan esimerkki on sopimatonta, koska meillä on noin 1 miljoona kuluttajaa mutta niillä siellä noin 35. Kun verrataan rikkautta 1 per henkilö, niin tietenkin pienellä parempi "hyppyä tehdä" mutta samalla ulkomaisia investointeja suunnitellaan markkinoiden koon mukaan (ei pääministerin henkilön tai valitsuspoliitika mukaan). Esimerkiksi DHL: n uusi jakelukeskus rakennetaan Vilnan ja se toimii niin koko Baltian (ilmeisesti Latvia ja Viro talouskriisi innosta) ja Puolaa.
